24.9.2011 Britannian rallimestaruus R2-luokassa!

Mikko Pajusesta rallin brittimestari -
Suomalainen voitti luokkansa Yorkshire-rallissa

Mikko Pajunen on rallin Britannian mestari R2-luokassa.
Jyväskyläläinen ajoi luokkavoittoon viikonloppuna Yorkshire-rallissa,
ja varmisti mestaruutensa. Pajunen kilpaili kartanlukijansa Jani Salon
kanssa Autosport Technologyn Renault Twingolla.

- Mestaruus tuli, ja tavoite täyttyi. Kaikenlaista ohjelmaa kauteen
mahtui, mutta lopulta tulos oli paras mahdollinen. Tänä vuonna joutui
ajamaan paljon kovempaa kuin viime vuonna, Pajunen sanoi.

Tämän vuoden kalenterissa oli Yorkshiren jälkeen vielä legendaarinen
Manx-ralli Man-saaren asvalttiränneissä, mutta tuo kilpailu peruttiin.
Pajusen pistesaldo oli 90, kun kakkoseksi jäänyt tallitoveri Siim
Plangi (EST) summasi 87 pistettä. Sarjassa kilpaili Pajusen lisäksi
toinenkin suomalainen. Jussi Kumpumäki oli lopulta neljäs.

- Sain tiedon viimeisen osakilpailun peruutuksesta juuri ennen tämän
rallin alkua. Siksi panos nousi entisestään, kun mestaruustaistelu
huipentuikin jo tänä viikonloppuna, Pajunen korosti.

Pajunen voitti Yorkshiressa luokkansa 11,5 sekunnilla ennen Plangia.
Pajunen nousi johtoon erikoiskokeella kuusi.

- Avauserikoiskokeella tein oman virheen. Soranpinta oli todella
liukasta, ja yksi kohta oli jäänyt nuotissa merkkaamatta.
Lipsahdettiin kyljelleen ojaan pariksikymmeneksi sekunniksi. Aika
sahaaminen oli, että päästiin jatkamaan. Sen jälkeen kaasu pysyikin
sitten lattiassa koko loppupäivän. Erikoiskokeet olivat sillä tavalla
aika simppeleitä, että suuria eroja ei saanut tehtyä. Tiesin, että
kuudes erikoiskoe on vaikea, ja siellä sainkin sitten kirittyä ero
kiinni, Pajunen kertasi.

Nelivetoisten puolella brittimestaruuteen ajoi David Bogie.

Pajunen, 27, kuuluu AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään. Pajusen
taustalla vaikuttaa ralli- ja elinkeinoelämän vaikuttajia, ja Pajusen
uraa rakentaa rallin kaksinkertainen maailmanmestari Risto Mannisenmäki.

Teksti: Miiro Koivula


« takaisin uutisiin