Mikko Pajunen puolustaa luokkavoittoa Yorkshire-rallissa
Jyväskyläisen tavoitteena kasvattaa pistejohtoa
Britannian rallimestaruussarja jatkuu viikonloppuna itärannikolla
ajettavassa Yorkshire-rallissa. Mikko Pajunen voitti saman
osakilpailun viime vuonna, ja puolustaa nyt siis luokkansa ykkössijaa.
Jyväskyläläisellä riittää kilpailussa rutkasti panosta. Hän johtaa
etuvetoisten luokkaa yhden pisteen erolla virolaiseen Siim Plangiin.
Molemmat kilpailevat Autosport Technologyn Renault Twingoilla.
Tiimimestaruuspisteissä Autosport Technology johtaa lähes
ylivoimaisesti.
- Viime vuodesta on hyviä muistoja. Tiet olivat aika yksinkertaisia,
ja niillä oli vaikea tehdä mitään kunnon eroja. Muutamia paikkoja oli,
joissa tiesi, että onnistumalla niissä tulee kyllä eroa. Ihan
positiivinen ennakkofiilis, Pajunen sanoo.
- Tavoitteena on kasvattaa pistejohtoa viimeiseen osakilpailuun ja
totta kai puolustaa myös viimevuotista luokkavoittoa. Kyllä tässä
voitto mielessä nyt matkaan lähdetään, Pajunen tuumaa.
Yorkshire-rallin kilpailukeskus on Scarboroughissa, ja rallissa
ajetaan lauantain aikana yhdeksän erikoiskoetta. Sorapintaisten ja
taatusti liukkaiden erikoiskokeiden yhteismitta on 136 kilometriä.
- Ajoimme keskiviikkona Walesissa ennakkotestit. Sieltä sain
kilometrejä alle. Nyt lähdetään siirtymään itäänpäin, Pajunen kertoo.
Pajusen kartanlukija toimii Jani Salo. Kaksikko ajoi viime
viikonloppuna SM-rallissa Keravalla nelivetodebyytin, mutta kilpailu
päättyi jo avauserikoiskokeella. Brittisarjan osakilpailuissa Pajunen
on tällä kaudella saavuttanut kolme luokan palkintokorokesijaa.
Teksti: Miiro Koivula
« takaisin uutisiin