11.6. 2011 Lapua SM-Ralli

Mikko Pajunen ajoi lauantaina Lapualla kauden parhaan SM-rallinsa.
Jyväskyläläinen sijoittui Renault Twingollaan etuvetoluokan (SM2)
kolmanneksi huikean sekuntitaistelun jälkeen. Samalla hän kohensi
asemiaan SM-sarjan yhteispisteissä. Etuvetoisten voittoon ajoi Kalle
Pinomäki. Pajunen ja kartanlukija Jani Salo jäivät hänestä 1.30
minuuttia.


lapua

- Aikamoinen kilpailu. Ennen viimeistä erikoiskoetta olimme
kuudentena, mutta lopulta sitten maalissa kolmantena. Pari kaveria
siitä edestä jäi pätkälle ja yhden ajoin kiinni ja ohi. Päätin lisätä
kyytiä, että noustiin kolmanneksi. Se onnistui 0,2 sekunnin erolla,
Pajunen hymyili tyytyväisenä.

Kilpailun reitti oli todella vaativa. Ulosajoja tuli paljon. Pajunen
selvitti erikoiskokeet ilman suuria ongelmia.

- Aika paljon sitä sakkia meni pihalle. Tiet olivat tosi vaativat,
vaikka ne jotenkin tuntuivat vain suorilta ja 90-mutkilta. Pahoja
paikkoja oli paljon. Meillä ei ollut oikeastaan mitään ongelmia.
Virrat pätkäisivät kerran kolmannella erikoiskokeella, mutta sillä ei
ollut tuloksen kannalta mitään merkitystä, Pajunen raportoi.

Pohjanmaan lakeuksilla ulkolämpötila puski 30:a, ja ralliauton sisällä
kuumuutta oli siitäkin enemmän. Ralliautoissa ei käytetä
ilmastointilaitteita.

- Alkuviikon testien jälkeen eristimme kardaanitunnelin, ettei sieltä
tulisi sisään lisää lämpöä. Se oli aiemmin niin kuuma, ettei siihen
kärsinyt kädellä koskea. Nyt se oli parempi, Pajunen kertoi.

Kuuden osakilpailun jälkeen Pinomäki johtaa SM-sarjaa. Pajunen on
yhdeksäntenä. Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan pitkän kesätauon
jälkeen syyskuussa Keravalla.

Teksti: Miiro Koivula


« takaisin uutisiin