6.7. 2010 Neste Ralli testiä, sekä Man Saaren keikkaa
Sitikka on parsittu Kouvolan junttaheiton jälkeen kasaan ja konetta onkin nyt sitten kierräterry menneen viikonlopun aikana huolella. Pientä jippoa on alustapuoleen koitettu virittää, ja nyt tuntuu tartuntaa tiehen löytyvän. Auto alkaa siis vaikuttaa varsin hyvältä ennen Jyväskylän MM- Rallia. Galleriasta voit löytää muutamia kuvia latikaisen kera, sekä jokun videonpätkänkin. Suoraan sinne pääset TÄSTÄ. Jatketaan sitten vielä viimeisten Jyskälä säätöjen hakemista kunhan brittiralli on ajettu alta pois.
Mutta eipäs nyt nuolaista liikaa soraa ennen assua
Brittein avoin rallimestaruussarja jatkuu nyt tulevana viikonloppuna Man Saarilla. Tietysti voiton lisäksi lähdetään hakemaan Suzukilla lisää oppia kestopäällysteen saloista, sekä toivon mukaan vaihtelevista olosuhteista. Ja ainakin tämänhetkisten sääennusteiden mukaan saaren sää saattaa olla todellakin hankala, mutta onneksi myös Suzukissa on lasinpyyhkijät. Siis Suomenmaan kaltaista kuumaa huumaa ei ole luvassa, ainakaan sääennusteen mukaan. Myös kilometrejä Manx International Rallyssä on edessä rutkasti, paikallisesti maileissa ilmoitettuna 153,77, joka on kilometreissä karvan auki 250. Kilpailun nuotitus alkaa keskiviikkona ja jatkuu torstaina, torstain ohjelmassa on myös shakedown. Itse pätkille lähdetään rynnimään sitten perjantai aamuna ja samaa hommaa jatketaan lauantaina, jolloin kisa loppuu. Onhan tuolla muuten myös mahdollista varmistaa Suzuki Cupin voittokin, joten katsotaan miten poikain käy..
« takaisin uutisiin