5.7.2014 Pajunen luokan nopein avauspäivänä San Marinossa
Ensimmäinen päivä sujui Mikko Pajusen tahdittamana R3-luokassa San Marino rallissa Italiassa. San Marino on osa Italian merstaruusrajaa (Cir), johon Pajunen kartturinaan Jonne Halttunen osallistuu GIMA Autosportin Renault Clio R3:lla. Perjantaina erikoikokeita ajettiin yhteensä neljä. Kaksi pätkää ajettiin kahteen kertaan.
Kauden avaus sujui suomalaiselta kaksikolta vahdikkaasti. Pajunen nakutteli pohjat kolmelle päivän neljästä erikoiskokeesta. Ilman ongelmia ei avauspäivää maaliin kuitenkaan saatu.
- Ensimmäisellä erikoiskokeella edellä ajanut kilpailija oli poikittain tiellä hidastaen hieman vauhtia. Autolle pätkä oli tosi rankka ja lopussa jarrut hieman hiipuivat, kertoo Pajunen
Päivän kaksi ensimmäistä erikoiskoetta olivat rallin pisimmät (20.48km). Toisella kierroksella Pajunen petrasikin aikaa huimasti 17.4 sekunttia jarruja tunnustellen.
Kolmas erikoiskoe ajettiin asfaltilla. Vuoden tauon jälkeen pikipinta oli Mikolle haastava ja hän jäi erikoiskokeella toiseksi luokassaan, Andolfin viedessä pohjat 2.4 sekunnin erolla.
- Vaikeaa oli, en ole pitkään aikaan ajanut asfaltilla. Mutta mukavaa on, muikistelee Pajunen.
Päivän viimeisellä pätkällä Pajunen korjasi tilanteen parantaen omaa aikaansa 5.5 sekunttia.
Lauantaina ajetaan kahdeksan erikoiskoetta. Pajunen ja Halttunen starttaa toiseen päivään yleiskilpailun sijalta 11 ja luokan R3 kärjessä 23.1 sekunnin turvin. Päivä alkaa kello 11.37 Suomenaikaa 11.3km pitkällä Sant´gata Feltria 1:llä. Pidetään sama mato koukussa!
Live seuranta löytyy täältä ja huomennakin on nettitv:stä luvassa suoralähetys kello 12.40 Suomenaikaa
« takaisin uutisiin