30.7.2013 Mikko Pajunen testaa vauhtiaan Neste Oil Rallissa

Mikko Pajunen NORF 2013

Mikko Pajunen lähtee testaamaan omaa vauhtia maailman nopeimpien rallikuljettajien joukossa Jyväskylän MM-ralliin. Pajunen on ilmoittautunut mukaan WRC2 –luokkaan AT Rally Teamin Ford Fiesta S2000 –autolla, kyseessä on Mikon ensimmäinen sorakokeilu S2000 luokan autolla.  Kartanlukijan paikalle istahtaa uusi mies, aiemmin mm. Toni Gardemeisterin vierellä IRC -sarjassa nuotteja lukenut Tapio Suominen.

Kuluneena viikonloppuna Pajunen ja Suominen testasivat autoa kaksi päivää Jämsässä. Tuntuma autoon löytyi aika mukavasti, vaikka kilometrejä uudella autolla ja uuden kartturin kanssa ehti ennen kisaa tulla kohtuullisen vähän.

- On nuo ajot ollut aika vähissä tänä vuonna, ja viimeksi soralla on tullut kisattua viime vuoden kesäkuussa Italiassa. Ongelmaksi meinasi muodostua Belgiassa sattunut tulipalo, jossa minun käyttöön tarkoitettu auto paloi käyttökelvottomaksi, kertoo Pajunen.

Belgian kisan oli tarkoitus toimia osittain testinä ja ajotuntuman hakuna Pajuselle. Ralli päättyi kuitenkin ikävästi juuri ennen maalia teknisestä viasta johtuneeseen tulipaloon.

- Onneksi viimehädässä AT-Rally Team sai hankittua Tsekeistä asfalttikäytössä olleen auton. Ensimmäinen testipäivä menikin pilalle kun autossa ollutta mystistä vikaa ei löydetty. Tiimi teki kuitenkin hyvää työtä ja auto saatiin toisena testipäivänä toimimaan. Saimme auton myös miellyttäviin säätöihin ja uskon niiden toimivan myös kisassa. Kiitos vielä tiimille ja kaikille, jotka mahdollistavat meidän ajon kotikisassa. Vaikka sitä ajotaukoa on nyt ollutkin, niin yritetään lähteä silti kärkeä haastamaan. Vaikka täytyyhän se myöntää, että kyllä noin hienossa laitteessa vielä paljon opittavaa riittää, summaa Pajunen juuri ennen Jyskälän alkua.

 

Kuva ja teksti: Mikko Pajunen Racing Oy / Media


« takaisin uutisiin