16.6.2012 Suru-uutinen järkyttää IRC-rallisarjassa - myös Mikko Pajunen mukana Targa Florion osakilpailussa
Mikko Pajunen osallistui viikonloppuna IRC-rallisarjan osakilpailuun Italian Sisiliassa. Kilpailu sai ikävän päätöksen, kun irlantilaiskuski Craig Breenin kartanlukija Gareth Roberts menehtyi ulosajossa. Ralli keskeytettiin onnettomuuden jälkeen.
- Tämä on ikävä ja raju homma. Ajatukset harhailevat varmasti nyt meillä kaikilla. Toivomme hänen omaisilleen ja ystävilleen voimia. Tunsin myös itse hänet hyvin. Järkyttävää menettää tuttu kaveri, Pajunen sanoi.
Onnettomuus tapahtui lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella. Targa Florio rallin perjantain tulokset jäivät lopputuloksiksi. Pajunen ja kartanlukija Kaj Lindström olivat Renault Twingo Evollaan R2-luokan kakkosia ja samalla Twingo-pareista nopein.
- Fiilis on aika maassa kaiken tapahtuneen jälkeen. Perjantaista voin todeta sen verran, että ajollisesti se meni ihan hyvin. Aluksi liukasteltiin pehmeämmillä renkailla, ja kun viimeiselle lenkille laitettiin kovat renkaat, niin sitten alkoi vauhti nousta ja homma toimi paremmin.
Pajusen kausi jatkuu heinäkuun puolivälissä SM-ralliss Kouvolassa. Silloin hän ajaa Tommi Mäkisen Racingin Subarulla.
Teksti: Miiro Koivula
« takaisin uutisiin