14.6.2012 Mikko Pajunen IRC-kisaan Sisiliaan

 

mikko_pajunen_targa_florio_IRC_Italy

Mikko Pajunen ajaa viikonloppuna uransa ensimmäisen IRC-rallisarjan kilpailun. Jyväskyläläinen ajaa kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa Renault Twingo Evolla Italian Sisiliassa Targa Florio -rallissa. Ralli kuuluu myös Italian mestaruussarjaan, joka SM-sarjan ohella on Pajusen ohjelmassa.

- Tämä ralli ajetaan asvaltilla. Tienpinta on jotenkin liukas, se tuntuu pölyiseltä. Lisäksi on ollut todella kuumaa, joten on mielenkiintoista nähdä millaiset ajo-olosuhteet lopulta ovat. Renkaiden suhteen tuskin tulee kuitenkaan mitään ongelmia, vaikka kuuma onkin, Pajunen sanoo.

Pajunen on Italian sarjan yhteispisteissä (Twingo Cup) kolmantena. Nyt tavoitteena on voitto.

- Sitä yritetään tietenkin. Testierikoiskokeella ajaminen tuntui ihan hyvältä. Pienen tauon jälkeen aika hyvin muistuivat asvalttiajon niksit mieleen. Hyvältä vaikuttaa näin etukäteen. Autokin meni hienosti, Pajunen sanoo.

Kilpailu alkaa torstai-iltana ja jatkuu lauantaihin. Kilpailussa ajetaan 11 erikoiskoetta. Rallin keskuspaikka on Palermo.

 

Teksti: Miiro Koivula

Kuva: Jani Kekoni


« takaisin uutisiin